perjantaina, syyskuuta 24, 2010

nurkkaus.net Testaa: Miniatyre Gyro Helicopter Thunder. Koelentoa

Nyt on sitten päästy koelentämään ja vähän enemmänkin lentämään verkkokauppa.com:in Miniatyre Gyro Helicopter Thunder (45347) kauko-ohjattavaa helikopteria. Yhdellä latauksella saadaan noin 4-5 minuutin lentoaika, mutta noin 3 minuutin kohdalla rupeaa jo huomaamaan että akusta alkaa olla potku vähissä. Kaasulla ei enää saa nopeaa vastetta nousemiseen, ja muutenkin liikkeiden vaste alkaa hidastua. Kopterin lattaminen onnistui todella hyvin mukana tulleella USB-johdolla, eikä vie kuin muutaman minuutin kun akku on täynnä. Ohjaimesta lataaminen on huomattavasti hitaampaa.


Itse kopteri on kyllä yllättävän vakaa hintaansa nähden, ja yllättävän helppo lenttää. Tosin aivan paikallaan kopteri ei leiju, vaan on kokoajan pienessä liikkeessä. Joko ylös-alas suuntautuvassa tai sitten sivuttaisessa liikkeessä, pienillä ohjausvivun liikkeillä on kuitenkin hallittavissa. Ohjaimessa olevista hienosäätönapeista ei hirveästi ole apua koneen lennon säätämisessä


Sinänsä kopteri on yllättävän laadukasta tekoa ja muutenkin hyvä laatuinen. Kahta pääroottoria pyörittää molempaa oma sähkömoottorinsa, toinen akselin taka-puolella ja toinen etupuolella. Nämä nostavat kopterin ilmaan ja kääntävät horisontaalisesti kopteria. Sivusuunnassa tällä kopterilla ei pysty lentämään. Takana on oma sähkömoottorinsa ylöspäin suuntautuvalle potkurille, joka pyörii vain tarvittaessa. Eli toiseen suuntaan pyöriessä se kääntää pyrstoä hieman ylöspäin ja kopteri lentää eteenpäin. Ja toisinpäin, kääntää pyrstöä hieman alaspäin ja kopteri lentää taaksepäin. 



Kopteri kestää pieniä kolhuja hyvin. Näin harjotellessa kopteri on lennellyt päin seiniä, lamppuja ja huonekaluja. Tähän asti ainoat vauriot ovat olleet roottoreiden lapojen kääntyminen ruuviensa alla. Törmäyksen voimasta roottorin lavat kääntyvät ja näin antavat hieman periksi, eivätkä mene niin helposti poikki. Pieniä naarmuja lapoihin on toki tullut ja mikäli lapoja ei suorista tarkasti törmäyksen jälkeen kopteri lentää epästapiilisti ja sen hallitseminen on mahdotonta. Yhden "pakkolaskun! jälkeen alemman roottoriparin voimansiirrosta tippui yksi hammasratas paikoiltaan eikä roottori pyörinyt kunnolla. Tämä korjaantui painamalla pinsetillä hammasratas akselillaan takaisin omalle paikalleen. Hetki kyllä meni vian paikallistamiseen.

Tästä on hyvä jatkaa, ja harjoitella pitämään kone ilmassa ja lentämään haluttuun suuntaan.

torstaina, syyskuuta 23, 2010

nurkkaus.net Testaa: Miniatyre Gyro Helicopter Thunder (45347) - verkkokauppa.com kauko-ohjattava helikopteri. Kokoaminen.

Ensimmäinen varsinainen juttu tähän blogiin "nurkkaus.net Testaa"-otsikon alle. Onhan näitä testejä ja arvioita tullut muutama kirjoitettua, mutta ne ovat tähän asti menneet omien otsikoidensa alle, vain tunnisteissa on nyt jälkikäteen lisätty jutulle "nurkkaus.net Testaa" leima.

Tällä kertaa testissä on siis verkkokauppa.com:in Ahvenanmaalta suoratoimituksena myymä kauko-ohjattava helikopteri. Tuote numero 45347 Miniatyre Gyro Helicopter Thunder, hinta 19,90 € postikuluineen. Tilasin tuotteen torstaina 16.9. ja postimies tai -nainen oli yrittänyt tunkea sitä postiluukusta tiistaina 21.9.. Melko nopea toimitus noin kirjeenä. Tosin itse pääsin hakemaan tuotteen lähipostista vasta keskiviikkona 22.9., paketti kun ei sitten mahtunutkaan omaan postilaatikkoon. Ja kokoamaan näin torstaina 23.9..


Kaikki helikopterin osat oli pakattu laatikon sisällä muoviin. Laatikon sisäpuolella oli muuta kuva ja tekstinpätkä kokoamisohjeita ja lennättämisohjeita. Mitään varsinaista ohjekirjaa ei  mukana tullut. Itse Helikopteri oli muuten valmiiksi koottu, mutta ylemmät roottorinlavat olivat irti. Missään kohtaa ohjeissa ei varsinaisesti kerrottu mitkä mukana tulleista lavoista kuuluisivat mihinkäkin kohtaan. Mutta nopealla päättelyllä oikeat lavat löytyivät ja samoin kiinnitystarvikkeet. Alemma lavat ovat merkitty B -kirjaimella ja ne ylemmät lavat A -kirjaimella. Mukana tuli myös yksikappale varalapoja kumpaankin sekä ylä- että alaroottoriin. Helikopterin saattaminen noin lentokuntoon ei vienyt montaakaan minuuttia. Mukana tulleella ruuvimeisselillä kiinnitti lavat ja kiristi vielä alalavat, niin kone oli koelentoa vaille valmis.



Ohjaimen kanssa olikin sitten vähän enemmän hommaa. Se oli kolmessa eri osassa ja lisäksi piti kiinnittää ohjainvivut ja muut tilpehöörit. Jonkin verran kokoamisessa tarvitsee kokemusta elektroniikan kiinnittämisestä. Varsinkin siitä kuinka piirilevyjä käsitellään, niihin ei välttämättä kannata tarrata suoraan kädellä kiinni. Staattisen sähköiskun vaara ja vaara siihen että käsistä irtoaa rasvaa juotuspinnoille on olemassa, vaikka piirilevyssä ei nyt niin hirveästi osia kiinni ollutkaan. Mutta piirilevynkin sai mukana tulleilla ruuveilla kiinni oikeaan paikkaan pitämällä reunoilta kiinni. Takakannen kiinnittämisessä tarvi olla tarkkana etteivät johdot jää kansien väliin ja mene poikki. Ne kun eivät ole kaikkein vahvimpia ja paksuimpia. No tarkkuudella ja huolellisuudella kaikki menee ja meni hyvin, ja ohjainkin oli nopeasti koottu. Vielä 6 kpl AA-pattereita takakannen sisään, latausjohto kiinni helikopteriin ja hetken päästä kokeilemaan. Mukana tuli myös USB-päinen latausjohto, eli helikopterin saa ilmeisesti ladattua myös tietokoneen USB-portista. Tästä ei kyllä ollut mitään mainintaa missään ohjeissa tai lähetyslistassa.

Koko setin kokoamiseen meni noin ½ tuntia. Ei mikään ylitsepääsemättömän vaikea urakka. Pitäisi onnistua kaikilta yli 15-vuotiailta, joille helikopteri on ohjeiden mukaan suositeltu.

Kokoa tällä helikopterilla on seuraavanlaisesti:
Pituus: 20 cm
Korkeus: 10 cm
Roottoreiden halkaisija: 17 cm




Seuraava vaihe on sitten opetella lentämään tällä lelulla. Ensin tietenkin vain nousuja ja laskuja, sitten varovastai leijumista paikallaan. Lopuksi kone lentääkin johonkin suuntaan täällä sisällä. Mutta mihin se on sitten seuraavan jutun aihetta. Ja ehkä tästä lähdetään polulle, joka vie johonkin. Polulle joka voi tulla kalliiksi, 19,90 € helikopteri voi saada innostuksen näihin laitteisiin, ja lisää ja isompia ja aidompia tulee hankittua. Sen näkee sitten.

torstaina, syyskuuta 09, 2010

Kulkemista GPS seurannassa. Testissä 3 eri ohjelmaa.

Kulkemista GPS seurannassa eli 3 eri GPS-pohjaista ohjelmaa kännykkään helpottamaan liikuntasuoritusten tarkkailua ja seurantaa. Päätin tehdä tälläisen semi-empiirisen testin ja tutkimuksen näiden kolmen ohjelman kesken. Nämä ovat tosiaan vain ja ainoastaan omia mielipiteitäni, enkä ole saanut ohjelmien valmistajilta mitään hyödykkeitä testin lopputulokseen vaikuttamaan. Puhelimena, johon ohjelmat on asennettu, toimii vuoden verran käytössä ollut Nokia E75, jossa on uusin mahdollinen ohjelmaversio (211.12.01). Testinä toimi kolmena perättäisenä päivänä koirien ulkoilutuslenkki, joka käveltiin samaan suuntaan samoilla teillä eri ohjelmien seuratessa kulkua. Joka kerralla puhelin oli samassa taskussa, takin vasemmalla puolella. Ei ehkä täytä varsinaisen tieteellisen tutkimuksen tuntomerkkejä otantojen määrän suhteen eikä absoluuttisten olosuhteiden suhteen, mutta ensivaikutelmaa ja mielipidettä pystyy muodostamaan.

Ohjelmina ovat Sport tracker, Endomo tracker ja MapMyTrack. Olen käyttänyt jokaista ohjelmaa aikaisemmin, sekä tässä puhelimessa että osaa Nokia E65 mallissa, joten niiden käyttö on tuttua.

Sport tracker, ilmainen. Ovi-kaupasta. Linkki harjoituksiin.
versio 3.51(0) (S60 3.2)

Lämpötila n. 14 °C, puolipilvistä, sunnuntai 5.9. klo 1930.

Ohjelma käynnistyy suhtkoht nopeasti. Ja satelliitit löytyvät aGPS:n avulla hyvin. Aloitussivulla on näkyvissä nopeus, matka, harjoitusaika ja sydämen syke sekä karttanäkymä, mikäli se on kytketty päälle. Kartta on OpenStreetMap tuotantoa. Kartta ladataan datayhteyden avulla, aivan kuin tietojen lähetyskin tapahtuu. Eli käytöstä aiheutuu jonkin verran kuluja, tosin kiinteähintainen datapaketti ei paljon hetkahda näistä tietomääristä. Ohjelmasta löytyy muitakin näyttömahdollisuuksia, joissa näkyy eri tietoja. Itse en näistä muista tiedoista paljon välitä. Ohjelma laskee myös askeleet, mikäli puhelin sitä tukee. Ja sen saa yhdistettyä sykevyöhön, niin näytöltä näkee harjoituksen syketasoja. Harjoitusta ladattaessa nettipalveluun voi valita kenen kanssa tiedot jakaa, sekä sen jakaako sen myös Facebook:iin.


Ohjelman nettisivu on melko raskas flash:iin perustuva. Jokaisesta harjoituksesta näkyy kuljettu reitti kartalla, sekä nopeus, matka, kalorimäärät, keskinopeus että viivadiagrammi nopeudesta ja korkeuseroista. Kartta web sivulla on Google Mapsista. Sivustolla näkyvät harjoitukset voi joko jakaa kaikille, tai sitten vain harjoituskavereille, eli ne vaativat kirjautumisen sivuilla. Olisi ehkä hyvä jos sivustosta olisi olemassa vielä joku lite versio tai mobiiliversio. Itse kaipaisin sivustolle karttanäkymää missä näkyy 10 viimeisintä harjoitusta, sellaista kuin ohjelman beta-versiossa oli. Tai ehkä jopa sellaista karttanäkymää mihin voi valita reitit mitkä näkyvät samalla kartalla. Näin voisi vertailla harjoituksia.

Ohjelma antoi harjoituksesta seuraavanlaiset tulokset.
Kesto: 37.48 min
Matka: 4,04 km
Keskinopeus: 6,4 km/h
Askelia: 4258
Kulutettu energia: 287,5 kCal

Positiivista:
  • Monipuoliset näytöt.
  • Nopea käynnistyminen.
  • Hyvä kartta, jonka näkymisen voi valita päälle/pois.
  • Tiedon siirtäminen sujuvaa.
  • Tiedon jakaminen Facebook:iin automaattisesti.
  • Suunniteltu Nokia puhelimia varten, Sympian käyttöjärjestelmälle.
Negatiivista:
  • Suunniteltu Nokia puhelimia varten, Sympian käyttöjärjestelmälle.
  • Ei saatavana muille käyttöjärjestelmille, olet kiinni Nokian malleissa.
Endomondo tracker, ilmainen. Ovi-kaupasta. Linkki harjoituksiin.
versio ?

Lämpötila n. 14 °C, puolipilvistä, maanantai 6.9. klo 20

Ohjelma käynnistyy suhtkoht nopeasti, ja sateliitit löytyvät hyvin. AGPS auttaa tässäkin. Aloitussivulla on näkyvissä matkan kesto, nopeus ja pituus. Live karttaa ei ole saatavilla puhelimen näyttöön. Harjoituksen jälkeen kuljetun reitin saa ladattua näytölle Google Maps karttapohjalle. Harjoitus ladataan automaattisesti nettipalveluun ja sen pystyy jakamaan automaattisesti Facebook:iin, jos niin haluat. Tästä aiheutuu jonkin verran tiedonsiirtokuluja. Kiinteä datapaketti auttaa tässäkin.


Web-sivu on tässäkin melko raskas. Sivustolta näkee tiedot suorituksista sekä ilman kirjautumista tai kirjautumalla sivustolle. Sivu näyttää harjoituksesta kuljetun reitin kartalla ja erilaisia tietoja harjoituksesta.

Ohjelma antoi harjoituksesta seuraavanlaiset tulokset.

Matka: 3,55 km
Aika: 36.23 min

Positiivista
  • Selkeä näyttö
  • Alusta vapaa, toimiin niin Sympian, iPhone kuin Android laitteissa, sekä monessa muussa kännykässä nettisivuilla täydellistä tietoa, sekä Garminin GPS laitteissa.
  • Jakaa tiedon automaattisesti Facebook:iin, jos niin haluaa.
  • Sykevyön liittäminen harjoitukseen
Negatiivista
  • Ei live karttaa kuljetusta reitistä.
  • Vähän tietoja tarjoava näyttö.
  • Luotettavuus. Ohjelma antoi selvästi lyhyemmän matkan n. 500 m kuin kaksi muuta, vaikka aikaa kului suunnilleen saman verran.
MapMyTrack, ilmainen, ohjelman omilta nettisivuilta. Linkki harjoituksiin
versio 1.5.5

Lämpötila n 15 °C, pilvistä, tiistai 7.9. klo 2015

Ohjelma käynnistyy melko nopeasti, löytää satelliititkin hyvin, mutta näytössä näkyvän kartta-aineiston lataaminen kestää pitkään. Kartta on OpenStreetMap tuotantoa. Ohjelma tarjoaa näytössä monia eri tietoja, mutta niitä joutuu selaamaan eri sivuilta. Kartta pysyy näkyvissä koko ajan. Kartta on mahdollista piilottaa, näin ei synny datasiirtokuluja.


Web sivu on hyvin samantapainen kuin aikaisemmissakin. Latautuminen voi kestää. Sivuilla on tarkempaa tietoa harjoituksista ja isommat karttanäkymät. Sivujen kartta pohjautuu Google Mapsiin. Tietoja omista harjoituksista näkee sekä kirjautumatta palveluun tai kirjautumalla.

Ohjelma antoi harjoituksesta seuraavanlaiset tiedot.

Matka: 4,07 km
Aika: 37.36 min
Keskinopeus: 6,0 km/h

Positiivista:
  • Monipuoliset tiedot
  • Toimii Sympianissa ja iPhonessa
  • Mahdollisuus seurata etenemistä Live karttalta. Kartan voi piillottaa.
  • Mahdollisuus liittää omille nettisivuille tai muualle nettiin (blogit, foorumi allekirjoitukset...) omaa sijaintitietoa tai kuljettua reittiä
Negatiivista
  • Ei jaa tietoa Facebook:iin
  • Vähän tietoa per sivu
  • Kartan hidas latautuminen kännykässä
Mikä näistä ohjelmista on sitten paras? Jokaisella on omat hyvät ja huonot puolensa. Endomondo tracker päihittää kaikki yhteensopivuudellaan. Ohjelma toimii kaikissa mielenkiintoisissa puhelimissa oli ne sitten Sympian käyttöjärjestelmällä varustettu tai hypetettyjä iPhoneja tai nousevia Google Android käyttöjärjestelmiä. Tosin siinä ei ole kovinkaan monipuoliset tiedot puhelimen näytöllä. Ja ohjelman luotettavuus on vielä hakusessa, ainakin itsellä. Antoihan se n. 500 m lyhyemmän matkan kuin kaksi muuta. Voi olla että ohjelmaa pitää vielä testata samalla reitillä, että saadaan varmistettua tulokset.

Sport Tracker tarjoaa monipuolisimmat näytöt ja tiedot harjoituksesta, ja siihen saa ohjelmaa varten suunnitellun sykevyön kiinni. Tosin kysymys siitä onko sykevyö ja puhelin parempi yhdistelmä kuin sykevyö ja rannevastaanotin on ratkaisematta. Urheilun ja siinä tapahtuvan hikoilun kannalta rannevastaanotin on ehkä kestävämpi. Mutta jos kannat mukanasi puhelinta eikö siihen ole sitten hyvä yhdistää kaikki samaan. Kun kerran puhelimesta on mahdollista saada paljon monipuolisempaa tietoa ulos, satelliittipaikannin ja kaikki. Tosin puhelinten veden kestävyyttä voisi parantaa. Kun kerran Nokialaisetkin voivat mennä rikki jos niillä puhuu tultuaan suihkusta. Kuinka mahtavat kestää hikeä ja taskuun tiivistyvää kosteutta? Omani on kestänyt, ainakin tähän asti.

MapMyTrack on hieman raskas ja hidas toimimaan. Varsinkin kartan latautuminen kestää. Ohjelman antamat tiedot ovat melko monipuolisia, mutta ne on hajautettu usealle sivulle. Itse en saanut tästä ohjelmasta positiivisia tunteita joku voi tykätä mutta minä en.

Omaksi valinnakseni, ainakin toistaiseksi jää Sport Tracker, ainakin tähän Nokian puhelimeen. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan, sitä ei tiedä. Mikäli puhelinmerkki pysyy Nokiana niin pysyminen Sport Trackerin käyttäjänä on itsestään selvää. Mutta mikäli vaihdan puhelinta Google Android pohjaiseen laitteeseen tai muuhun voi ainoa vaihtoehto olla Endomondo Tracker. Ja sykevyön hankkiminen on vielä työnalla. En tiedä saanko siitä tarpeeksi vastinetta rahoille, näillä harjoitustavoilla ja määrillä.