sunnuntaina, elokuuta 01, 2010

FMX Show @ Teivo 31.7.2010

Tuli käytyä lauantaina katsomassa Teivossa freestyle motocrossia eli FMX Showta. Siinähän hypitään motocross moottoripyörillä hyppyristä ja tehdään kaikenlaisia temppuja ilmassa. Ohjelmassa oli sekä joukkuekilpailua että yksilötemppuja. Ja korkeushyppyennätys yritystä, sekä tietenkin erilaista oheisohjelmaa. Oheisohjelmasta mielenkiintoisin oli Stunt riding-ajaminen. Myös BMX pyörillä temppuiltiin ja benji-hyppyäkin sai kokeilla. Ja totta kai alueella oli pakolliset myyntikojut ja ruoka- ja juomamyyjät.

Stunt ridingissa ajetaan isoilla, ja painavilla, muokatuilla katupyörillä tasaisella maalla erilaisia temppuja. Eri variaatioita etu- ja takapyörällä ajamisesta, erilaisia burn outteja ja muita temppuja mitä nyt voi kuvitella. Aika pienellä alueella pojat ajoivat ja kikkailivat. Ihan mielenkiintoisen näköistä touhua, hyvin pojat temppuilivat.

FMX hypyissä nyt ei mitään hirveen ihmeellistä ollut tarjolla. Hyppyjä ja temppuja, muutama voltti nähtiin mutta muuten mielestäni aika peruskauraa. Komeita hyppyjä ja temppuja kyllä, mutta ei mitään sydäntä pysähdyttävää. Korkeushypyssä, step upissa, käytiin kyllä korkealla ja siinä oli vähän yrityksen ja kilpailun makua. Taisi tulla uusi Suomen ennätyskin tässä touhussa, 9 metriä. Tosin tästä en ole mitenkään varma, ei sitä ainakaan hirveästi hehkutettu. Kuuluttajat olisivat voineet hehkuttaa tätä paljon enemmän ja ottaa tapahtuneesta kaiken irti.

Show itse siis oli ihan kiva ja mukava, katsomista riitti. Tapahtuman viihdearvoksi antaisin 3/5. Järjestelyt olivatkin sitten toista maata. Järjestely arvosanaksi antaisin 2/5. Hinta/laatusuhde ei kyllä ole hyvä. Pidin 12 € aikuisten lippua hieman liian kalliina ja 7 € lasten lippua todella kalliina, varsinkin kun yleensä alle 6 tai 5 vuotiaat pääsevät ilmaiseksi. Sopivampi lippuhinta voisi olla vaikka 10/5 € ja alle 6 v. ilmaiseksi. Ja ennakosta edullisemmin. Varsinkin,jos paikalle halutaan paljon väkeä, ns suurta yleisöä, nyt paikalla oli varmaan suurin osa sellaisia jotka asiasta jotain tietävät.

Hyvää järjestelyissä oli Tampereen läheisyys. Alueelle oli helppo tulla ja parkkipaikan löysi helposti. Sisäänpääsyssä ei tarvinnut jonottaa. Tosin kassaneidillä kesti liian kauan laskea yhteen 12+12+7 € päässään. Ja kun se ei onnistunut piti ottaa kännykän laskin avuksi. Sisällä alueella oli kyllä hyvin tilaa ja mahtui liikkumaan hyvin. Enemmän ihmisiäkin alueelle olisi mahtunut. Ja kun ilmakin oli kohtuullinen, pilvistä muttei sadetta ja lämpöä n. +20°C. Äänentoisto ei alueella kyllä toiminut ainakaan aluksi kunnolla. Kuulutukset eivät joka paikkaan kuuluneet, ei ainakaan niin että niistä olisi saanut selvää. Tosin eivät ne Bella Mafin juontajien jutut välttämättä kuulemisien arvoisia olleet. Taas vahvistuivat mielikuvat blondeista. Asia virheitä, kummallista höpötystä ja sanoissa sekoamista. Temppuja ja tapahtumaa pääsi tosin näkemään todella läheltä, ja mielenkiintoisia valokuvia ja videoita sai kuvattua. Videokuvaa löytyy Youtubesta ja valokuvia Picasasta tai nurkkaus.netistä.


Kaikki kiitos tapahtumasta järjestäjille. Talkootunteja ja -töitä on ollut varmasti melkoisesti, ja tästä on hyvä jatkaa ja parantaa ensi vuodeksi tai ensi kerraksi.

Viihdearvo: 3/5
Järjestelyt: 2/5
Hinta/laatu: kohtalainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.