sunnuntaina, joulukuuta 16, 2007

Toinen viikko

Ikää 15 vko ja 2 päivää.

Blondilla on sitten toinen viikko takana Karon ja meidän muiden seurassa. Koira muuttuu oikeen silmissä. Kasvaa kohisten ja muuttuu rohkeammaksi ja vilkkaammaksi. Painoa on tullut miltei 1 kg lisää vaikka ulkoilua on varmasti lisätty kenneliajoista. Ensimmäisen viikon aikana paino vähän putosi kun ruoka vaihtui ja liikunta lisääntyi. Mutta nyttemmin on kyllä ruokahalukin lisääntynyt mahdottomasti. Korkeutta ja pituuttakin on tullut. Niitä vain on vaikeampi mitata, niiden muutoksen näkee vain vertaamalla koiraa huonekaluihin tai Karoon.

Korvatkin olivat jo nätisti pystyssä, mutta lerputtavat taas vähän kun hampaat alkoivat vaihtua. Yläetuhampaat on jo lähteneet ja lisää vaihtoja odotellaan. Pää on Blondilla muuttunut muutenkin ison koiran näköiseksi. Kuono on kasvanut pituutta ja vauvakarva korvien ympäriltä muuttunut ison koiran karvoiksi. Kasvanut pituutta ja paksuutta ja muutenkin muuttunut tuuheammaksi.

Karon kanssa touhuaminen on muuttunut rajummaksi ja vauhdikkaammaksi. Sukkapallot ja muut lelut saavat kyytiä. Ja joka paikassa saadaan aikaiseksi juoksukilpailu. Niin sisällä ympäri asuntoa keittiöstä ruokailuhuoneeseen ja sieltä olohuoneeseen ja sama reitti uudelleen, kuin ulkonakin kun saa olla vapaana. Ja uteliaisuutta on tullut sen verran lisää että sohvalle hyppääminen ja nojatuoliin kiipeäminen onnistuu, kuten myös tv-tason päälle kiipeäminen,

Autossa kulkemistakin harjoiteltiin tällä viikolla. Blondi tosin matkusti vain takapenkillä ja Karo pääsi omalle paikalleen takaosaan. Aluksi autolla kulkeminen tuntui varmaan vähän pelottavalta, mutta nopeasti Blondi siihen tottui. Ja kun kerran Karokin oli mukana niin hommassa ei varmaan ollut mitään suurempaa paniikin aihetta. Vielä muutaman kuukauden Blondi saa kulkea takapenkillä, kunnes saa siirtyä Karon kanssa takaosaan matkustamaan.

Blondi joutuukin nyt oppimaan uusia asioita oikeen urakalla. Talviloma on ohitse ja paluu ankeaan arkeen on edessä sekä koirilla että isännällä. Yksinoloa, tai kaksinoloa, tulee koirille enemmän. Vaikka onhan koirat harjoitelleet yksinoloa heti ensimmäisistä päivistä uudessa kodissa alkaen. Mutta nyt on sitten arki edessä,

Ensiviikolla edessä onkin eläinlääkärissä käynti. Pitää käydä hakemassa tehostukset rokotuksiin. Ja lääkäri saa muutenkin tarkastaa Blondin ja kertoa mielipiteensä koirasta. Mutta siittä tarkemmin sitten kun lääkärissä on käyty. Ja kai ensi viikolle jotain muutakin kerrottavaa löytyy. Blondi ja Karo touhuavat sen verran että aina sattuu ja tapahtuu. Ja muistakaa käydä katsomassa valokuvia nurkkaus.net/sussari sivuilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.