maanantaina, tammikuuta 09, 2006

HOITOTAKUUSTA JA JONOTTAMISESTA

Hoitotakuu julkisiin terveydenhoitopalveluihin on ollut jo jonkin aikaa voimassa. Ja lehdistä saa lukea jos jonkinlaista sen onnistumisesta. Toisissa kunnissa ja toisilla aloilla takuu on jotakuinkin onnistunut, toisaalla taas ollaan samassa tilanteessa kuin ennen takuuta. Syitä on varmaan yhtä monta kuin selittäjiä.

Itseäni ihmetetyttää täällä Tampereella jonottaminen. Kaikki julkisen terveydenhoidon hoitoajat ovat järjestäen myöhässä. Ja jo pelkästään soittaakseen ja varatakseen itselleen aikaa lääkärille, täytyy soittaa tiettyyn aikaan ja valmistautua jonottamaan jo puhelimessa. Jonotuksesta on tässä kaupungissa tehty taidetta. Luulisi että ennen hoitotakuun onnistumista pyrittäisiin saamaan täsmällisyyttä jo annettuihin hoitoaikoihin, eikä hammuttaisi lisää hoidettavia minimiresurssein.

Odottelin tässä eräänä päivänä Tampereen kaupungin kouluterveydenhuollon erikoishammaslääkärille. Aika oli varattu joskus viimevuoden puolella marraskuussa, kirjeellä joka oli tullut kotiin oikeen nimellä. Eli joku oli jo aikatauluttanut hammaslääkärien ja -hoitajien työajat sille päivälle. Ilmeisesti joku jolla ei ole hajuakaan kuinka kauan mikin toimenpide kestää. Vai oliko tulosvastuullisuus ja hoitokertojen määrät sanoneet tässäkin asiassa painavan sanansa.

Odottelun saldo on tässä. Ilmoitettu aika 1300, sisään lääkärille 1330 ja ulos 1345. Aika oli vaivaiset 1/2 tuntia myöhässä, 15 minuutin hommasta. Oli välissä otettu pari muuta asiakasta vai oliko kahvitunti venynyt pikkasen liian pitkäksi?

Siinä sitä sitten seisoskeltiin kapeassa aulassa ja kulutettiin aikaa. Aulassa oli penkkejä 5 kpl. Meitä jonottajia oli kuitenkin kolmattakymmenettä. Saahan sen työpäivän näinkin menemään, tästä turhasta istumisesta ja odottamisesta ei kuitenkaan makseta minulle palkkaa. Onneksi työnantaja jousti sen verran että sain sovittua vapaapäivän itselleni. Ei kannata ihmetellä minkä takia asioin yksityislääkäreillä ja -hammaslääkärillä. Viimeksi kun kävin itse hammaslääkärillä aika oli sovittu tietyksi ajaksi ja se aika piti. Minuutilleen. Kyllä kunnon palvelusta jo jotain maksaakin. Minä ainakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.